Salami-kinkku-pannupizza

Mielettömän hyvän pannupizzapohjan ohjeen löydät täältä

Ainekset
• Mozzarellajuustoa
• 1 purkki Mutti Polpa -tomaattimurskaa
• Salamia
• Palvikinkkua
• Minitomaatteja
• 1 prk ananaspaloja
• Aurajuustoa
• Valkosipulia

Valmistusohjeet
1. Valmista ensin pannupizzapohja ohjeen mukaan.
2. Valmista tomaattikastike. Kaada tomaattimurska siivilään ja anna valua mahdollisimman kuivaksi. Kun tomaattimurska on valunut, kaada se astiaan ja lisää 1,5 tl suolaa, 1,5 tl sokeria sekä hieman mustapippuria. Mikäli kastikkeeseen haluaa tulisuutta, lisää 1 rkl chilikastiketta.
3. Valmistele täytteet. Täytteiden tulee olla ”kuivia” eli valuta ylimääräiset nesteet pois. Viipaloi mozzarellajuusto, valkosipuli ja minitomaatit ohuiksi siivuiksi. Suikaloi kinkku ja salami. Paloittele ananas.
4. Levitä kohonneen taikinan päälle tomaattikastike, jätä reunoilta noin 2 cm ilman tomaattikastiketta.
5. Ripottele tomaattikastikkeen päälle juustoraastetta.
6. Lado juuston päälle valkosipulia, kinkkua, salamia, mozzarellaa, ananasta, tomaattia ja lopuksi makusi mukaan aurajuustoa. Täytä pizza maltilla, jotta täytteitä ei tule liikaa. Mieluummin useampi kevyesti täytetty pizza, kuin aivan täyteen ahdettu pizza.
7. Viimeisenä silauksena levitä juustoa koko komeuden päälle.

***

Takaisin ideoihin